Pakkanen paukkuu, nyt on maanantai 14.12 ja ulkona on -17,6 astetta pakkasta. Vaan eipä täällä sisälläkään hiki tule :) Vanhassa talossa (vaikka uusittu onkin) on kylmät lattiat ja jotenkin erilainen ilma kuin esim. Rantatiellä jossa asuimme rivarissa. Täällä täytyy pitää villiksiä jalassa vaikka pönttöuuneja lämmitetäänkin.
Jahka töiltäni kerkeän painelen liiteriin pilkkomaan polttopuita. Hyötyliikuntaa, jees! Mutta luulen että tilaan vielä motillisen halkoja tänä talvena sillä omat jätepuuvarastot rupeavat hupenemaan uhkaavasti. Ajattelinkin kyhätä olohuoneeseen pönttöuunin viereen puutelineen jossa niitä koivuhalkoja voisi olla ihan koristeenakin, ei pelkästään poltettavaksi.
Lupsakkaa loppuvuotta kaikille!
t. Kirsi
maanantai 14. joulukuuta 2009
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Jouluinen Mantskula
tiistai 1. joulukuuta 2009
Joulua odotellessa
Terveisiä Mantskulasta! On joulukuun 1.päivä ja nyt VIIMEISTÄÄN saa hullaantua joulusta :) Ihmeellistä kyllä, Mantskulan joulukoristeista suurin osa on vielä kaupassa. Yksi hopeinen valokoriste on tuotu varastosta sisälle, pihalla ei ole vielä yhtään valosarjaa....Mutta aidot kynttilät palavat joka ilta tunnelmaa luoden.
Kiitos Ämmille eli Äipylle eli Äipälle eli Mummolle eli Mummille blogin jouluisesta ulkoasusta. Todella kaunis!
Jahka saan kameran lainasta takaisin, otan Mantkulasta jouluisia kuvia tänne blogiin.
Siihen asti: rauhallista Joulun odotusta (ken siihen pystyy, minä ainakin yritän, hih)!!!!
Kirsi

sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Talvi tulla tupsuttaa....
....ja Mantskulan emäntä tupsutteli tänään pihalla sen verran että laittoi kesäkalusteen ym. varastoon. Piha ei näytä tällä hetkellä erityisemmin kauniilta: kukat ovat jo menettäneet parhaimman teränsä ja muutenkin märkä, syksyinen piha ei ole mielestäni ilo silmälle. Monen omakotitalon + pihan omistajalta olen saanut ohjeeksi jättää puiden lehdet maahan talven yli ja sen teenkin TODELLA mielelläni (haravointi ei ole mun juttu :) )
Odottelenkin jo kovasti mitä tuleva talvi tuo tullessaan ja jännä nähdä miten lumenluonti + muut talviset askareet meiltä onnistuvat. Asuimmehan muutaman vuoden vuokralla rivitalossa jossa piha aurattiin asukkaiden puolesta ja muutenkin elämä oli helppoa :) Josta tulikin mieleeni että Mantskulassa ei ole vielä yhtään lumilapiota tai kolaa....hmm. Pistetään ostoslistalle!
Rauhallista ja ihanaa syksyä + talven odotusta kaikille ystäville!
t. Mantsku

maanantai 7. syyskuuta 2009
Aita
Tässä syntyy Mantskulaan väliaikainen aita. Jaa että miksi aita? No, kuten paikkakuntalaiset tietävät niin tässä pihapiirissä on aikoinaan pyörinyt ukkeli poikineen rennonletkein elein. Toisin sanoen laajaa pihapiiriä on hyötykäytetty monin eri tavoin :) Ollaan tässä kesän aikana jouduttu muutaman kerran tilanteeseen jossa nämä boheemit kulkijat tulevat vanhasta muistista lannoittamaan varastorakennuksen viereistä kukintoa ja niin kivoja kuin vierailijat ovatkin niin olen kuitenkin sitä mieltä että mun pihaa ei tarvitse käyttää vessana. Siinä syy aitaan!!
Ihanat Merja ja Arto toivat omasta kotitarvevarastostaan muutaman elementin ja niin syntyi väliaikainen aidanpätkä pitämään kutsumattomat vieraat loitolla. Mika auttoi parhaansa mukaan (käsi kantositeessä) ja myös Api kerkesi "talkoisiin" mukaan.
KIITTI JÄLLEEN KERRAN KAIKILLE!

Ai niin, budjetti oli 2,80 € !
maanantai 10. elokuuta 2009
Syksyn tullen
Syksy lähenee (tai on itse asiassa jo meneillään) ja minä herään taas henkiin :) Kesäloma oli aivan ihana, sain sopivasti levättyä ja touhuttua kaikkea mistä tykkään. Pisteenä iin päälle tapasin kesän alussa ihanan ihmisen jonka kanssa olemme tupsutellut Mantskulassa kaikkea pientä, muun mukavan yhdessäolon lisäksi.
Ihana nähdä miltä Mantskula näyttää iltavalaistuksessa. Yhtenä iltana polttelin kynttilöitä olkkarissa iltahämärässä ja huone näytti jotenkin satumaiselta. Odotan siis pimeitä syysiltoja, kynttilöitä, fiilistelyä... Kuten sanoin, olen heräämässä jälleen henkiin. Kesä on ihanaa aikaa mutta syksy tuo tullessaan jotakin ihanaa jota en osaa kuvailla.
Tämä vuosi on siis ollut yksi elämäni parhaimmista tähän mennessä. Toivottavasti se jatkuu samalla mallilla. Voi sanoa että Mantskulassa asuu Onni, sekä kuvainnollisesti että ihan oikeasti :)

maanantai 3. elokuuta 2009
Keskellä kesää
Tässä on vähän kuvia kesäisestä Mantskulasta! Edistystähän on tapahtunut kovasti: nurmikko on kasvanut, samoin kukat ovat saaneet kokoa ja näköä!
Olemme viihtyneet ihanasti! Täytyy sanoa että tämä ostos ei kaduta TIPPAAKAAN! Tässä voitaneen vielä kerran kiittää kaikkia projektiin osallistuneita. Ilman äitiä ja iskää tästä ei olisi tullut mitään, heille siis erityisKIITOS!!

tiistai 9. kesäkuuta 2009
Laiskottaa....
Mantskulan emäntää nimittäin! Eipä ole kesäkuun 1.päivän jälkeen saatu mitään aikaiseksi pihassa vaikka siellä on viikon urakka kesken. No, ajattelin kertoa tämän ihan julkisesti ja toivon että muutkin pihapuuhissa olevat ihmiset vapautuvat tekemättöimien töiden tuomasta tuskasta! Tänään on pikkuveljen (hohhoo, siis 34-vuotiaan PIKKUveljen) synttärit ja huomenna Mimmi + Onni täyttävät vuoden :) Ei siis kerkeä tupsuttamaan koska pitää bilettää.
No, otan viimeistään ensi viikonloppuna itseäni tukevasti niskasta kiinni ja laitan ainakin astinkivet paikoilleen. "Hiljaa hyvää tulee" sanoi joku viisas. Ajattelin itsekin olla viisas ja ottaa rennosti.....
Rentoa ja aurinkoista kesäpäivää kaikille! En tiedä muuten yhtään kuinka moni tällä blogissa vierailee koska minulla ei ole kävijälaskuria mutta toivottavasti edes joku on saanut hymyn naamalleen nähdessään ihanan Mantskulan valmistuvan.

maanantai 1. kesäkuuta 2009
Pihatalkoot
Tässä helteisen viikonlopun aikaansaannokset ;) Äippä, Kalle, Iita ja Aku olivat ahkeroimassa Mantskulaan uutta pihaa. Saatiin paljon aikaiseksi mutta nurmikko jäi vielä tekemättä. Tästä on hyvä jatkaa!
Pilarikataja
Vuorenkilvet
Aitan edustan köynnökset ja kuunliljat
Etupihan kiviaskelmat
Takapihan oleskelualue + tuijat
Vilvoittelualue joka on varmasti kuumina kesäpäivinä pihan suosituin paikka!

torstai 28. toukokuuta 2009
Mantskulan kesä alussa
Niin ovat kukat alkaneet kukkimaan ja samaan aikaan Mantskulan remppa on loppusuoralla :) Vielä viimeiset fiilaukset ja sit on homma hanskassa.
Toki tekemistä riittää vielä mm. pihassa ja parit listat pitää vielä laittaa sisällä paikalleen. Nyt viikonloppuna pistetään äipän ja Kalle kanssa tuulemaan ja fiksataan vähän pihaa. Niin ja kellari pitäisi siivota, makuuaitan seinät ja lattia maalata, portaat puhdistaa....jne jne. Eli, eipä lopu hommat kesken :)
Mukavaa alkukesää kaikille!

Kukintaa astiassa
Ulkorakennukset
Ovi- ja ikkunamalli
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Pihan viimeistelyä, maalamista....
Mantskulan pihapiiri on saanut "alustavan" kasvojenkohotuksen. Kaivinkonesetä kävi tasoittamassa muhkurat, kaivamassa kantoja, levittämässä soraa ja multaa ym ym. Vielä on paljon tehtävää mutta pääasia että homma on lähtenyt käyntiin.
Ami kävi maalaamassa ulko-ovet. Niistä tuli ihanat :) KIITOS ISKÄ!
Talon emäntä eli allekirjoittanut on kärsinyt ikävästä allergiasta viime viikosta alkaen ja ei ole siksi päässyt vielä tupsuttelemaan pihalla mitään! Karmeat vieroitusoireet..... MUTTA, 30.5 lauantaina pääsen tupsuttaamaan sillä äippä ja Kalle tulevat avukseni tekemään pihan viimeistelytöitä: soran ja mullan loppulevitystä, "siemennystä", perennapenkkien tekemistä, astinkivien sommittelua nurmikolle kulkuväyläksi ym ym.
Tässä samalla tiedoksi että se yksi ajatus mikä minulla oli (helppo arvata sillä minulla ei kovin usein leikkaa :) heh..) voitaisiin toteuttaa samalla eli että tähän elämäni toiseksi tärkeimpään ja rakkaimpaan projektiin osallistuneet ystävät toisivat omasta pihasta jotakin minkä haluaisivat istuttaa Mantskulan pihaan. Eli jotakin perinteistä, vanhaan pihaan sopivaa (mielellään helppohoitoista)....
Aurinkoisin terveisin,
Mantsku

torstai 14. toukokuuta 2009
Kesää odotellessa....
Tällä hetkellä Mantskulassa eletään rauhallista aikaa. Sisäpuoli on viittä vaille valmis mutta ulkopuolella ja pihalla on paljon tekemistä.
Pihatyöt alkavat näinä päivinä, samoin muut jäljellä olevat työt alkavat piakkoin. Odottelenkin kovasti että pääsen tupsuttelemaan pihalla.
Olemme viihtyneet Mantskulassa kivasti. Siivoamista riittää kun ilmassa leijalee vieläkin pölyä aikalailla. Tavarat hakevat vielä paikkaansa mutta pikkuhiljaa alamme kotiutua. Lapset tuntuvat viihtyvän kovasti, tosin Nean huoneessa on kylmä hänen mielestään.... Pistetään pönttöuuneihin tulet tänä iltana niin eiköhän helpota :)

keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Vihdoin pääsimme omaan kotiin :)
Olo on nyt aivan mahtava! Kiitos kaikille hengessä- ja paikanpäällä olleille ystäville ja tuttaville. Oli ihana huomata miten suuri voima piilee ihmisissä jotka haluavat toisille hyvää.
Äitini sanoja lainatakseni: jos minulta kysyttäisiin mikä on suomen paras paikka niin sanoisin että Petäjävesi sillä siellä asuu aivan ihania ihmisiä. Ja asuu niitä ihania ihmisiä muuallakin, kuten Kangasniemellä, Suolahdessa, Vaajakoskella, Jyväskylässä jne. jne.
KIITOS JA KUMARRUS !
t. Iki-Iki-Onnellinen Mantsku + Aku, Nea, Mimmi & Onni

tiistai 5. toukokuuta 2009
Kirsin, Akun ja Nean koti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)